Tuomas Aarni FM (ICT). Globaalin myynnin ja markkinoinnin ammattilainen.

Onnistunut tarina, vuosi 2015

Jotkut kuittaavat päättyvän vuoden kuvakollaasilla sosiaalisessa mediassa. Itse en pystyisi siihen, koska tänä vuonna on tapahtunut niin paljon hienoja asioita, että sitä ei voi niputtaa vain valokuvilla. Olen mm. pudottanut painoa kymmenen kiloa, vaihtanut vuokra-asumisen asumisoikeusasuntoon, työelämässä asiat menossa hyvään suuntaan, ja tunnistan yleisen olemukseni muuttuneen huomattavasti paremmaksi. Yleensä yksikin näistä asioista riittää, että vuotta voi sanoa onnistuneeksi, mutta tämä kaikki suhteellisen lyhyessä ajassa, ja ihmetyttää jopa itseäni. Miten tämä henkinen ja fyysinen muodonmuutos onnistui?

 

Itselleni vuoden tärkein hetki oli alkuvuodesta, ruokaostoksilla pidin kädessäni porsaan ulkofilettä. Kuulostaa oudolta, mutta tarina taustalla oli täysin looginen.

 

Moni uudenvuodenlupaus alkaa liikkumisesta ja paremmista elämäntavoista. Yleisin virheeni on ollut, että yrittää muuttaa liian monta asiaa kerralla. Usein myös tietämättä, mitä muutosta oikeastaan tavoittelee. Varasin ajan kehonkoostumusmittaukseen, jotta saisin selkeän tiedon lähtötasosta. Sain ikäni, sukupuoleni ja pituuteni puolesta hyvät keskiarvotulokset, ainoana miinuksena rasvan määrä. Prosenttia en muista, mutta absoluuttisena määränä noin puolitoista kiloa liikaa. Mittauksen jälkeen ruokakaupassa, huomasin kantavani puolentoista kilon ulkofilettä. Tämä on konkreettista, tämän verran on liikaa, eikä sen poistaminen ole mitenkään mahdotonta. Sitten vain miettimään suunnitelmaa.

 

Joskus kannattaa olla valmis vastaanottamaan myös ikävää sanomista. Jos ei tiedä, mitä on tarkoitus kehittää ja muuttaa paremmaksi, se projekti on tuomittu heti alkuunsa. Koska liikunnan aloittaminen tuntui vaikealta, päätin että ruokavaliota on helpompi muuttaa. Netti on tästä tietoa pullollaan, mutta juuri sellaista tietoa, joka voi todellisen hyödyn ohella tarjota myös inhoreaktion. Kirjoituksia, joiden tyyli muistuttaa enemmän uskonnollisia opinkappaleita, kuin tietoa ja motivointia. Kuntosalikuvat eivät vetoa sellaiseen, joka ei ole koskaan tykännyt kuntosaleista. Dieettien seuraaminen ei vetoa sellaiseen, joka ei halua ulkoistaa elämänhallintaansa. Mitä jää jäljelle?

 

Ylianalysointi on aikamme suurimpia sairauksia. Toki on totta, että on parempi löytää liikaa tietoa, kuin olla löytämättä minkäänlaista eteenpäin auttavaa tietoa. Aloitin urakkani selvittämällä, mitkä muutokset ovat sekä helpoimpia tehdä, että joista voi saada ensimmäiset näkyvät tulokset. Yksi pieni askel kerrallaan, kunnolla, ennen seuraavan aloitusta. Valitsin pudottaa limsanjuonnin kokonaan pois, ja vaihtaa valkoiset hiilarit parempilaatuisiin. Kukkakaalista saa pienellä vaivalla kelvollista perunamuusin ja riisin korviketta. Opettelin käyttämään punaisia linssejä. Leivästä en luopunut, mutta pidin huolta, että se on ruista ilman vehnäjauhoja. Eipä mennyt kauaa, kun puntarissa näkyi ensin alempia kiloja, sitten alempaa kymmenlukua, ja sitten on pysynyt juuri sopivassa kohdassa.

 

Kaikki tämä ei tietenkään mennyt suoraan putkeen, vaan viikonloppujen sosiaalinen elämä ja univaje pääsivät tekemään temppujaan. Vahvoja epäilyksiä, että onnistuuko tämä sittenkään. Silloin tein yhden muutoksen ohjelmaani, lopetin vaatimukseni pysyä ohjelmassa. Täydellisyyden tavoittelu voi pilata jopa onnistuneet suoritukset. Jos tuntee vanteen kiristävän päätä, se tappaa pienten askeleiden ilon, ja täyttää tilan itse keksityillä suorituspaineilla. Niin, koska en seurannut mitään diettioppikirjaa, tai personal trainerin päiväkirjaa, ohjelmassa pysyminen on vain omassa päässäni. Silloin minulla on täysi oikeus keksiä itse säännöt. Jos suurin osa asioista menee oikein suurimman osan ajasta, pahin mitä voi tapahtua on se, että aikaa menee enemmän. Mutta, jos ei ole kiire, onko se paha asia?

 

Sama tapahtui liikunnan kanssa. Koska tiedän, että polvet eivät pidä juoksemisesta, päätin pyöräillä. Asetin lenkin maksimipituudeksi 25km, ja viikon tavoitteeksi 100km. Yläraja osoittautui tärkeäksi, että ei innostu liikaa, ja siinä sivussa kuluta seuraavan päivän energiaa. Samalla voi tietää, että yksi lenkki ei kestä niin kauaa, että sillä olisi vaikutusta päivän muihin tekemisiin. Tasainen suorituskyky ja tasainen tahti toteuttaa, tästäkin tuli oikein onnistunut projekti. Vedin ohjelman läpi viidellä viikolla, eli 500km. Sitten lopetin, koska en tarvitse hyvään peruskuntoon noin isoja määriä, ja tiedän että jaksaminen riittää jos vielä innostun.

 

Kun syöminen ja liikkuminen on vakiinnutettu, ja kaikki jaksaminen on nostettu täysin uudelle tasolle, aloitetaan projekti ajattelun kanssa. Näistä ei ole sen syvällisempiä tarinoita, mutta seuraavat ajatukset ovat muodostuneet vuoden tärkeimmiksi opeiksi:

 

Elämässä ei saa mitä ansaitsee, vaan sen minkä onnistuu neuvottelemaan.

Lause kuulostaa aluksi karulta, mutta tarkemmin pilkottuna se on arvokas avain itsensä kehittämiseen. Kun on osannut valita mitä tavoittelee, pystyy myös selvittämään, mitä tavoitteen saavuttamiseen vaaditaan. Kun tietää mitkä ovat vaatimukset, on mahdollista selvittää omat vahvuudet ja heikkoudet. Kun on pilkkonut nämä riittävän pieniksi osiksi, on mahdollista kehittää näitä, pieni osa kerrallaan. Kuten aiemmat onnistumiset olivat opettaneet, riittää että tekee suurimman osan oikein, suurimman osan aikaa, ja ajan myötä pienet palaset alkavat muodostaa isompia kokonaisuuksia.

 

Toinen hyvä ajattelutapa on itsensä suojaaminen. Vaikkapa niin, että asumisoikeudessa vastike on kalliimpi, mutta toisaalta ei tarvitse stressata, löytyykö asunnolle ostaja, jos elämä muuttuu ja asunto olisi saatava myytyä. Kun elämä ei ole erityisen vakiintunutta, ei kannata tehdä itse itselleen asioita vaikeammaksi. Tuttavapiirissä on ollut tilanteita, että omat seinät muuttuvat kaltereiksi, jos elämä muuttuu ja asunnosta pitää päästä eroon. Nämä tilanteet olivat hyvin mielessä valintoja tehdessäni. Markkinatilanne ei ole välttämättä puolellasi sillä hetkellä, kun tarve on kova.

 

Älä vaadi muilta sellaista, mitä et ole itse valmis tekemään.

Tämän idean viisaus on siinä, että joutuu ensin vastaamaan itselleen, mitkä nämä kaksi asiaa ovat. Mitä vaadit muilta itsellesi, saat ne tai et, ja mitä olet itse valmis tekemään saavuttaaksesi ne, tai voidaksesi toteuttaa jonkun muun vastaavat vaatimukset. Ei kukaan meistä ole niin kova jätkä tai mimmi, että olisi hyvästä elää harhaluulossa, että oma vaatimus olisi millään tavalla muiden vaatimuksia etuoikeutetumpi. Ajatusharjoituksen oheistuotteena syntyy nöyryyttä, joka on kunnianhimon välttämätön vastapari. Lopulta me kaikki saamme toisilta ihmisiltä enemmän, kuin pystymme itse antamaan takaisin. Tiedosta se, ole kiitollinen siitä, ja muista tämä suhde juuri tällaisena.

 

Jossain vaiheessa huomaa olevansa avoimempi, halukkaampi oppia uutta, vähemmän stressaantunut, vähemmän ylitulkitseva. Samalla on oppinut elämään paremmin kiinni hetkessä, ja käyttämään kykyään ajatella eteenpäin. Oikeastaan kaikki tämä toteutuu eri mindfulness- ja hengitysharjoituksissa: hyväksy, että kaikki mitä tiedostat ja tunnistat, on olemassa sinusta riippumatta, eikä niihin tarvitse keksiä itse merkityksiä. Tee ensin havainnot aisteilla, ja vasta havainnoinnin jälkeen saa miettiä, onko tässä mitään muuta miettimisen arvoista. Analysoinnin aika on joskus myöhemmin, eikä sen tarvitse olla täydellistä, eikä varsinkaan ylianalysointia. Riittävän hyvä on riittävän hyvä.

 

Pysy olennaisessa. Älä vertaa itseäsi muihin.

Pareton laki -20% syistä tuottaa 80% seurauksista- on hyvä nyrkkisääntö moneen asiaan. Kun tietää, mistä se tärkein osuus muodostuu, useimmiten riittää että sen suorittaa hyvin. Matka ei tapa, vaan vauhti, eli ole valmis myös vaihtamaan omaa tasoasi tarvittaessa. Pilkkua voi viilata loputtomiin, mutta pilkunviilauksesta ei välttämättä saa erityistä hyötyä.

 

Vertailulla tarkoitan esimerkiksi, että tuttavapiirissäni on useita täys- ja puolimaratonin juosseita. He käyttävät paljon enemmän aikaa harjoitteluun kuin minä, ja ovat paljon paremmassa kunnossa. Mutta, myös tavoitteet voivat olla hyvin erilaiset. Olisi typerää potea alemmuudentunnetta maratoonarien edessä, kun oma tavoitteeni on hyvä peruskunto. Eivätkä maratoonarit ole ylimielisiä muita kohtaan siksi, että jollakin muulla on erilainen tavoite. Jos tätä ei tiedosta, on vaarassa sortua täydellisyyden tavoittelun virheeseen. Jos omat pienet onnistumiset tuntuvat mitättömiltä vain siksi, että joku muu on tehnyt samaa harjoittelua paljon kauemmin, harjoittelun pahin virhe on jo tapahtunut.

 

 

Päättyvää vuotta voin sanoa monella tavalla elämäni parhaaksi, ja eniten kasvattaneeksi. En tiedä, mitä tavoittelen ensi vuonna, mutta tiedän, että minulla on hyväksi testattu kaava käytettävissäni. Kaikki tämä alkoi yhdestä ajatuksesta ruokakaupassa – mikä on sinun ulkofileesi?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset